Osallistuin viime viikolla pohjoismaiseen seminaariin "Nuoret ja sukupuoli". Ensimmäinen seminaaripäivä päätettiin paneelikeskusteluun, jonka osanottajina olivat Norjan, Ruotsin ja Suomen lapsiasiainvaltuutetut. Norjan Reidar Hjermann aloitti kertomalla vierailustaan suomalaiseen kouluun. Hän oli kysynyt oppilailta miltä koulu tuntuu. Oppilaat olivat kertoneet koulun arjesta ja mainitsivat myös useita ongelmakohtia. Hjermann oli kysynyt oppilailta miten he voisivat asiaa muuttaa ja tarjoillut monenlaisia vaihtoehtoja tahoista, joihin ottaa yhteyttä. Oppilaat olivat todenneet jokaiseen kohtaan, ettei niin tai niihin voi vaikuttaa.

Ei siis liene ihme, että suomalaisten yleisin perustelu äänestämättä jättämiseen on, ettei niin kuitenkaan voi vaikuttaa. Eivät suomalaiset kasva tietämään ja tuntemaan vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Me aikuiset myös annamme lapsille usein ristiriitaisia viestejä. Sanat kertovat lapselle hänen olevan todella tärkeä ja arvokas, mutta käytännössä lapsen asiaa ei usein kuunnella. Koulun odotetaan kasvattavan aktiivisia, innovatiivisia ja yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria aikuisia, mutta jos kuitenkin tällä välin kaikki voisivat vain olla ihan hiljaa ja pitäytyä hyvässä kurissa ja järjestyksessä.

Vanhempien ja koulun tulee todella kuulla lapsia ja nuoria. Moniin asioihin voi vaikuttaa, kunhan sen oppii huomaamaan. Tuore nuorisolaki vaatii, että kunnat kuulevat nuoria heitä koskevassa päätöksenteossa. Lain toteutuksen suhteen vielä haetaan sitä mitä se todella tarkoittaa, mutta lain hengestä ei ole epäilystäkään. Lapsista ja nuorista halutaan kasvattaa aktiivisia yhteiskunnan jäseniä, jotka osaavat ja uskaltavat omata ja ilmaista mielipiteensä ja tuntevat mahdollisuutensa puuttua elämänsä epäkohtiin. Sanojen ja tekojen tulee kohdata. Yhteiskunnallista vaikuttamista voi tehdä monella tasolla, kunhan sille annetaan tilaa. Ja mikäli ei anneta, on hyvä muistaa vanha sanonta: "Valtaa ei anneta, se otetaan!"

Porissa sen voi aloittaa vaatimalla kaupunginvaltuustolta parempaa rahoitusta koulutukseen, jotta koulutuksen laatu ei kaupungissa kärsi kohtuuttomasti. Vaatimuksia on syytä myös esittää vastavalitulle eduskunnalle kuntarahoituksen kohentamisesta. Tuntuu hetkittäin, että olen käynyt varsin erilaisilla matematiikan kursseilla ministereihin verrattuna, sillä minulta ei onnistu positiivisen tai edes nollatuloksen saaminen yhtälöllä, jossa vähennetään rahoitusta ja lisätään velvollisuuksia. Opiskelijajärjestöjen Nouse jo -kampanja on mainio esimerkki vahvasta lobbauksesta ja painostuksesta, jonka uskon antaneen niin selvän signaalin hallituspuolueillekin, etteivät he voi muuta kuin päättää toimia kampanjan tavoitteiden mukaisesti.

Vaikuttaminen on mahdollista. Otetaan valta, nyt!