Vasemmistoliiton puoluekokous kokoontui Helsingin Kulttuuritalolle viime viikonloppuna. Kolmen päivän aikana vasemmiston poliittinen keskustelu tiivistyi aivan Linnanmäen riemujen kupeessa. Kevään mittaan olen monta kertaa, monessa paikassa puhunut siitä, kuinka Vasemmistoliiton on suunnattava avoimin mielin muutokseen. Puoluekokouksen henkilövalinnat kuvastavat mielestäni koko puolueen halukkuutta tähän muutokseen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Puheenjohtaja Martti Korhoselle ei ollut vastaehdokasta, joten puoluekokous valitsi hänet yksimielisesti jatkamaan vasta vuoden kestänyttä puheenjohtajuuttaan. Myös puoluevaltuuston puheenjohtaja jatkaa, eli satakuntalaiset juuret omaava Katja Syvärinen uusi pestinsä. Puoluesihteerikisassa voiton vei Sirpa Puhakka, jonka valinnan erityisesti koin ennen kaikkea muutoksen valinnaksi.

 

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi lähihoitaja Aino-Kaisa Pekonen. Molemmat nuoria, innokkaita ja aktiivisia ihmisiä ja tuovat varmasti uudenlaista väriä ja eloa puoluejohtoon. Erityisesti toivon Aino-Kaisan pitävän esillä hoiva-alan tilannetta. Alalla palkkaus toki on ongelma, mutta vielä enemmän itse pelkään sitä, että ihmisiä rikotaan työnsä parissa kohtuuttomalla työpaineella, -määrällä ja –oloilla.

 

Puoluehallitukseen ei valittu yhtään alle kolmikymmenvuotiasta, mutta sentään edes pari vain vähän päälle. Mirka Muukkonen Varsinais-Suomesta ja Miku Hakomäki Lapista saavat toimia puoluehallituksen haastajina uusiin avauksiin ja nuorille ajankohtaisiin teemoihin. Puoluevaltuustoon valittiin mielestäni hyvä joukko nuoria, jollen väärin muista laskelmiani, niin liki viidennes puoluevaltuuston edustajista on alle 30-vuotiaita. Hieno tulos pitkäjänteisestä työstä! Onnea kaikille luottamustehtäviin valituille!

 

Toisinaan tuntuu, että Vasemmistoliitossakin suhtautuminen nuoriin on kaksijakoista. Nuorista puhutaan juhlapuheissa ja iloitaan nuorten mukaan tulosta, mutta samaan aikaan tilan ja oman äänen kuuluviin saamiseksi on tehtävä töitä. Vanha klisee sanoo, että "Nuorissa on tulevaisuus." Olen viime aikoina pyrkinyt lisäämään siihen toteamuksen: " mutta heillä on tarpeensa tässä ja nyt!" On epärealistista odottaa, että nuoret odottaisivat kiltisti ikävuosien karttumista ja mielipiteensanomisen oikeutta sillä välin kun vanhemmat toverit käyttävät valtaa. On auttamattomasti mennyttä aikaa kuvitella nuorten tyytyvän näkymiseen. Nuoruuden pitää myös kuulua! Vaikka verenpaine nousee hurjaa tahtia joka kerran kun asiaan törmää, on se silti onneksi melko pieni ongelma. Iso osa on kuitenkin valmis toimimaan sanojensa mukaisesti ja arvostaa nuoria tasaveroisina tovereina.

 

Nuorten yhteishenki kokouksessa oli mahtavaa. Yhdessä teimme työtä sen eteen, että kokouksen päätökset, ohjelmat, aloitevastaukset ja valinnat ovat mahdollisimman hyviä. Pyrimme vaikuttamaan, keskustelemaan ja pohtimaan asioita monien ihmisten kanssa. Uskon, että yhteistyöllä puoluekokouksesta tehtiin parempi ja uudistavampi. Oli todella hienoa saada olla mukana. Yhdessä on paljon!

 

Puoluekokous linjasi myös Vasemmistoliiton politiikkaa tulevaisuuteen. Itse riemuitsen poliittisen tavoiteohjelman vaatimuksesta sukupuolineutraalin avioliittolain säätämisestä. Jo on aikakin. Energiapolitiikkaa tovin verran melko läheltä seuranneena, kiinnitin huomioni myös näihin linjauksiin. Periaateohjelman (puolueohjelman uusi nimitys) mukaan: "Energiataloutta on kehitettävä ekotehokkaaksi ja energiaa on säästettävä. Fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman käyttö on asteittain lopetettava ja siirryttävä uusiutuviin energialähteisiin." Tästä reippaasta linjauksesta olen erittäin iloinen. Toivoin sen näkyvän myös poliittisessa tavoiteohjelmassa siten, että olisimme vaatineet myös luopumiselle tehtävää suunnitelmaa. Energiapolitiikassa vuosi tai kaksi kun on lyhyt aika. Todellinen energia-alan perspektiivi on kymmenen, kaksi- tai jopa viisikymmentä vuotta. Tätä ei puoluekokous kuitenkaan pitänyt vielä niin ajankohtaisena tavoitteena, että se olisi pitänyt saada tavoiteohjelman tulevan kolmen vuoden agendalle vielä.

 

Kokouksen loppupuolella esiintyi Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Demokraattinen ohjelmaryhmä Ääri. Vasemmistoliiton puoluekokousta seuranneelta www.puoluekokous.fi sivustolta on löydettävissä Äären ääninäyte. Upeaa kuunneltavaa, erityisesti paikan päällä kuultuna. Ääniä teoksessa lauletaan: "Helppo on äänet vaientaa, kuunnella pelkkää harmoniaa.." Radikaalin ja aloitteellisen vasemmiston on oltava se harmoniaa rikkomaan pyrkivä riitasointu. Työ jatkuu.

Tanskassa, Vasemmistonuorten sisarjärjestön Sosialistisen Kansanpuolueen Nuorten liittokokouksessa, tapasin myös Islannin sisarjärjestömme Nuoren Vihreän Vasemmiston edustajia. Auður Lilja Erlingsdóttir toimii nuorisojärjestön puheenjohtajana ja on Islannin toukokuisissa eduskuntavaaleissa yksi mahdollisia läpimenijöitä, mikäli tämänhetkinen gallup-kannatus pitää vaalipäivään asti. Keskustelimme Suomen vaalituloksesta ja hän ihmetteli Vasemmistoliiton linjausta feministisenä puolueena nostaa listan kärkeen niin paljon miehiä. Jouduin selvittämään Suomen, muista Pohjoismaista poikkeavaa, vaalijärjestelmää ja vaikka Auður ymmärsi järjestelmän, tunsin hänen olevan silti hieman hämmentynyt tilanteesta.

Tosiasia on, että Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on käsittämättömän vähän naisia. Ja niin on muuten Porissa valtuustoryhmässäkin. Vasemmistonaisten Valtikka ja muutama muu taho onkin tätä asiaa päivitellyt erityisesti nyt eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Ilmeisesti joku muukin pitää numeroista, sillä Valtikassa on laskettu naisten saamat äänet yhteen ja verrattu edellisvaalien tulokseen. Se mistä en ihan niin vahvasti ole samaa mieltä olen siitä päätelmästä, että kyseessä on yksinkertaisesti "naisten menettämät äänet". Satakunnan osalta nimittäin voi pienellä päättelyllä todeta muutamia syitä sille, miksi maakunnan naiset eivät saaneet suuria äänimääriä. Tällä kertaa listalla oli paljon ensikertalaisia, Harjavallassa keskitettiin demarille ja viime vaaleissa hurjasti ääniä saaneen ehdokkaan vaalipiirin vaihto ovat ensisijaisia syitä sille, että maakunnassa naiset eivät saaneet suuria äänimääriä, kohtuullisia kylläkin.

Vasemmistoliitto on mielestäni käytännössä hyvin feministinen puolue. Sana tuntuu kuitenkin olevan melko ruma suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta se taitaa johtua siitä mitä kukin sanalla tarkoittaa. Tasa-arvo ei Suomessa kuitenkaan ole toteutunut, joten feminismiä tarvitaan. Câmara Dom Hélder on joskus todennut, että "Kun minä annoin köyhille ruokaa, minua kutsuttiin pyhimykseksi. Kun minä kysyn, miksi köyhillä ei ole ruokaa minua kutsutaan kommunistiksi." Mielestäni hyvä kysymys on aina arvokas, toisinaan arvokkaampi kuin vastaus. Hyvä kysymys feministin esittää on, miksi yhteiskunnan ja yritysmaailman johtopaikoilla on niin vähän naisia.

Vasemmistoliitosta naisia löytyy monenlaisista tehtävistä ja monenlaisilla vastuualueilla, ihan kuten miehiäkin. Kesän puoluekokouksessa tulee puolueen johdossa tapahtumaan vaihdoksia. Molemmat varapuheenjohtajat ovat ilmoittaneet, etteivät tule jatkamaan tehtävissään. Puoluehallitus ja –valtuusto muuttavat kokoonpanoaan kumpainenkin. Puoluesihteerin, ja ehkä jopa puheenjohtajan, tehtäviin olisi varmasti hyvä saada haastajia. Tärkeissä ja näkyvissä tehtävissä toimivien ihmisten linjat on mielestäni hyvä tarkistaa säännöllisesti. Puoluekokouksesta tuskin tulee tylsä.

STT uutisoi viime viikolla, että Vasemmistoliiton puoluesihteerin tehtävään haetaan naista ja nostettiin nimiä esiin. Esille tuoduista nimistä ovat kumpainenkin hyviä. Lopputuloksen määrittää kuitenkin se, kuka on puoluekokouksessa ehdolla ja kuka ehdolla olevista on paras tehtävään. Itse tulen varmasti satsaamaan siihen henkilöön, jolla on selkeitä visioita siitä miten puoluetta konkreettisesti tulee muuttaa. Tässä on kymmenen vuotta puolue mennyt tappiosta tappioon kaikissa vaaleissa ja sitä ei enää parane hyssytellä oikeistoaallolla tai torjuntavoitoilla. Nyt on aika uudistaa ja reippaalla kädellä.

On rohkeasti käytävä muutoksen tielle.

Viimeiset puolitoista vuotta olen saanut toimia Vasemmistonuorten kansainvälisen jaoston puheenjohtajana. Jo sitä ennen olen osallistunut järjestön kansainväliseen työhön, mutta huomattavasti puheenjohtajuuskautta pienemmällä liekillä. Pidän ihmisten tapaamisesta. Joka kerta tapaa erilaisen elämänkokemuksen ja –katsomuksen omaavan ihmisen. Kansainvälisessä yhteistyössä tapaa myös hyvinkin erilaisen kulttuuritaustan omaavia ihmisiä ja saa kurkata toisen maan tilanteeseen samalla.

Vasemmistonuoret on viime vuosina panostanut muun muassa pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseen. Tanskalainen sisarjärjestömme Sosialistisen Kansanpuolueen Nuoret (SFU) ovat siinä tehtävässä olleet korvaamattomaksi avuksi ottamalla johtovastuun itselleen. Pohjoismaiselle yhteistyöllemme kuuluu tällä hetkellä hyvää.

Vietin pääsiäisen tänäkin vuonna Tanskassa SFU:n liittokokouksessa. Tämän vuoden poliittisen asiakirjan aiheeksi oli valittu koulutuspolitiikka. Aihe oli valittu siten, että vauhdilla kasvavan järjestön uusien jäsenten on helppo tulla mukaan ja heti alusta lähtien osallistua aktiivisesti järjestön sisällä käytävään poliittiseen keskusteluun. Näkemäni perusteella väittäisin, että siinä onnistuttiin. Aiempaan verrattuna huomattavasti suuremmassa liittokokouksessa keskustelu oli todella vilkasta ja vaikka usein puhujanpöntössä kävi tuttuja kasvoja, niin sinne kapusi myös todella moni ensikertalainen kertomaan mielipiteensä.

Suomalaisena kiinnitin erityisesti huomiota koulutuspoliittisen asiakirjan vaatimukseen ilmaisesta kouluruokailusta jokaiselle oppilaalle. Tällä hetkellä tanskalaisista kouluista löytyy lähinnä pieniä kioskeja, joista voi ehkä ostaa jonkun leivän, mutta lähinnä tarjolla on karkkia ja limppaa, ravintoarvo nolla. Tanskalaiset poliittiset nuorisojärjestöt olivat päässeet osallistumaan YK:n kehitysprojekteja hallinnoivan järjestön projektiin, jonka osana järjestöjen edustajat yhdessä kirjoittavat kehitysyhteistyöaiheisen kannanoton hallitukselle. Toverit SFU:sta pitivät mielenkiintoisena oikean laidan järjestöjen näkemystä siitä, että ilmaiset koululounaat tarvitaan ehdottomasti kehitysmaissa, hyvinvointivaltio Tanskassa tätä on ehdottomasti vastustettava. Suomessa kouluruokailu on toteutunut jo aikoja sitten ja hyvä niin. Mielestäni se on olennainen osa todella ilmaista koulutusta.

Tanskassa yliopistotason koulutus maksaa jo osalle ulkomaalaisia. Tätä nykyä yliopistoissa on tanskalaisten lisäksi lähinnä opiskelijoita Yhdysvalloista ja EU-maista. Muista maista tulevat opiskelijat ovat siis käytännössä kaikonneet lukukausimaksujen käyttöönoton myötä. (Lukukausimaksuista kirjoitin hieman jo aiemmin.) Tällä hetkellä Tanskassa lähinnä odotellaan, koska hallitus tekee esityksen yliopistojen lukukausimaksuista kaikille. Lukukausimaksujen mahdollistaminen on siis ollut kuin pirulle annettu pikkusormi…

Sisarjärjestön liittokokouksen seuraaminen on mielestäni joka kerta mielenkiintoista. Tänä keväänä loppuu minun kauteni Vasemmistonuorten kansainvälisen toiminnan vetäjänä. Toivon kuitenkin kovasti, että saan tulevaisuudessakin osallistua vastaavankaltaisiin tilaisuuksiin sekä tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja keskustella mielenkiintoisista asioista.

Tutuista asioista tulee helposti itsestäänselvyyksiä. Kansainvälinen yhteistyö on yksi keino kyseenalaistaa nuo itsestäänselvyydet.

Päätin avata blogini pari viikkoa sitten. Aika on lyhyt, mutta kun tutustuu uuteen asiaan ensimmäistä kertaa kunnolla, siinä ajassa ennättää oppia paljon. Niin minäkin. Blogin kirjoittaminen on kivaa, mielenkiintoista ja mainio työkalu myös omien ajatusten jäsentämiseksi. Toisen tyyppisen tekstin kirjoittamiseksi uhraisin varmasti paljon aikaa ja oletettavasti rima nousisi todella korkealle julkaistakseni jotain. Pientä perfektionistin vikaa tai jotain... Nyt kuitenkin kirjoitan enemmänkin kuin pohtisin asioita ystävän kanssa, enkä stressaa asioista niin kovasti.

 

Blogeilla on myös merkitystä itsetunnolle. Ajattelen asiaa, kirjoitan siitä ja huomaan, että joku toinenkin on kirjoittanut samasta aiheesta. Totean, että sama asia on saanut meidän mielissämme aivan erilaisen reaktion aikaiseksi. Minä olen ainutkertainen. Minun kokemukseni tekevät kirjoituksistani aivan erilaisia kuin jonkun toisen kirjoitukset. Samalla myös toisen ihmisen näkökulma avartaa minun pohdintojani ja ajatteluani. Opin.

Aiemmin en ollut kovinkaan innostunut blogeista. Ehkä mielikuvissani blogi oli enemmänkin ihmisen egon jatke. Tietämättömyyden tunnustus. Nyt arvostan niitä yhtenä virtuaalisen keskustelun muotona, joka oman tyylisenään täydentää mainiosti irkkiä ja foorumikeskusteluja.

Blogin aloittaessani pelkäsin kovasti, että innostun blogista ja väsähdän yhtä nopeasti. Tällä hetkellä uskoisin, että kiinnostukseni ei suinkaan ole lopahtanut, mutta tunnistan tällä hetkellä paremmin oman arkeni erityispiirteet. Ensimmäisellä viikolla kirjoitin jotain joka päivä. Elämäni oli melko rauhallista. Viime viikon lopun vietin seminaarissa, kokouksissa ja reissun päällä. Alkuviikosta kotona huomasin, että netti ei toimikaan. Ja loppuviikoksi taas reissuun… Olisi toki mahdollista kirjoittaa pohdintojaan myös ilman internetiä, vaan nettiaddiktina en ilmeisesti pysty ajattelemaan asioita kunnolla loppuun asti ilman yhteyttä nettiin. Kuluneelle viikolle juuri tämä on ollut ominaista. Olen verkossa, olen siis olemassa. Tai ajattelen, olen siis verkossa.

 

Aiemmin olen tavannut määritellä itseni ongelmanratkaisijaksi, jolla on arvot kohdallaan ja sydän paikallaan. Määritelmä pitää edelleen paikkansa. Tällä hetkellä paremmalta tuntuu kuitenkin määritellä itseni seuraavasti: olen tiedonjanoinen idealisti, joka haluaa muuttaa maailmaa.

Uutta oppimaan, maailmaa muuttamaan ja blogeja kirjoittamaan!

Joskus tarvitaan ulkopuolinen kertomaan mikä on vialla. Saattaa olla, että asia ei ole täysin outo, mutta silti sitä ei tosissaan tajua ennen kuin ulkopuolinen tulee ja pukee sen sanoiksi.

 

Osallistuin viime viikolla pohjoismaiseen seminaariin "Nuoret ja sukupuoli". Ensimmäinen seminaaripäivä päätettiin paneelikeskusteluun, jonka osanottajina olivat Norjan, Ruotsin ja Suomen lapsiasiainvaltuutetut. Norjan Reidar Hjermann aloitti kertomalla vierailustaan suomalaiseen kouluun. Hän oli kysynyt oppilailta miltä koulu tuntuu. Oppilaat olivat kertoneet koulun arjesta ja mainitsivat myös useita ongelmakohtia. Hjermann oli kysynyt oppilailta miten he voisivat asiaa muuttaa ja tarjoillut monenlaisia vaihtoehtoja tahoista, joihin ottaa yhteyttä. Oppilaat olivat todenneet jokaiseen kohtaan, ettei niin tai niihin voi vaikuttaa.

Ei siis liene ihme, että suomalaisten yleisin perustelu äänestämättä jättämiseen on, ettei niin kuitenkaan voi vaikuttaa. Eivät suomalaiset kasva tietämään ja tuntemaan vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Me aikuiset myös annamme lapsille usein ristiriitaisia viestejä. Sanat kertovat lapselle hänen olevan todella tärkeä ja arvokas, mutta käytännössä lapsen asiaa ei usein kuunnella. Koulun odotetaan kasvattavan aktiivisia, innovatiivisia ja yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria aikuisia, mutta jos kuitenkin tällä välin kaikki voisivat vain olla ihan hiljaa ja pitäytyä hyvässä kurissa ja järjestyksessä.

 

Vanhempien ja koulun tulee todella kuulla lapsia ja nuoria. Moniin asioihin voi vaikuttaa, kunhan sen oppii huomaamaan. Tuore nuorisolaki vaatii, että kunnat kuulevat nuoria heitä koskevassa päätöksenteossa. Lain toteutuksen suhteen vielä haetaan sitä mitä se todella tarkoittaa, mutta lain hengestä ei ole epäilystäkään. Lapsista ja nuorista halutaan kasvattaa aktiivisia yhteiskunnan jäseniä, jotka osaavat ja uskaltavat omata ja ilmaista mielipiteensä ja tuntevat mahdollisuutensa puuttua elämänsä epäkohtiin. Sanojen ja tekojen tulee kohdata. Yhteiskunnallista vaikuttamista voi tehdä monella tasolla, kunhan sille annetaan tilaa. Ja mikäli ei anneta, on hyvä muistaa vanha sanonta: "Valtaa ei anneta, se otetaan!"

 

Porissa sen voi aloittaa vaatimalla kaupunginvaltuustolta parempaa rahoitusta koulutukseen, jotta koulutuksen laatu ei kaupungissa kärsi kohtuuttomasti. Vaatimuksia on syytä myös esittää vastavalitulle eduskunnalle kuntarahoituksen kohentamisesta. Tuntuu hetkittäin, että olen käynyt varsin erilaisilla matematiikan kursseilla ministereihin verrattuna, sillä minulta ei onnistu positiivisen tai edes nollatuloksen saaminen yhtälöllä, jossa vähennetään rahoitusta ja lisätään velvollisuuksia. Opiskelijajärjestöjen Nouse jo -kampanja on mainio esimerkki vahvasta lobbauksesta ja painostuksesta, jonka uskon antaneen niin selvän signaalin hallituspuolueillekin, etteivät he voi muuta kuin päättää toimia kampanjan tavoitteiden mukaisesti.

Vaikuttaminen on mahdollista. Otetaan valta, nyt!